Terveiset työhuoneelta

Syksy on ollut monipuolinen, ja kuten tavallista, työt yleensä kasaantuvat vuoden lopulle.

Olen tänään(kin) tehnyt useita tarjouksia eli vastannut vanhojen ja mahdollisten uusien asiakkaiden tarjouspyyntöihin – sieltähän ne työt tulevat.

Graafisen alan hommia olen tehnyt mm. Jyväskylän taidemuseolle, Keski-Suomen museolle, Nuoret Lesket ry:lle ja OPH:lle (Opetushallitus). Tulossa ja menossa on mukavia nettisivuprojekteja ja muita keskeneräisiä hommia. Kuvituksia eli piirtämistä tietokoneella olen saanut tehdä, mikä on erittäin mieluista hommaa.

Loppuvuodeksi, n. 1 kk ajaksi, tulee harjoittelija Gradialta suorittamaan myynnin ja tuloksellisen toiminnan näyttöjään, joten toivottavasti saan samalla itsekkin oppia uutta – ja jos saisi nuorempaa näkökulmaa asioihin.

Lisäksi opetusta on ollut sopivasti, mm. huovutuksen ja makrameen kurssit. Tulossa olisi vielä yksi kurssi, mutta osallistujamäärän ollessa  melko pieni, kurssi jouduttaneen peruuttamaan, kts. kurssi >